Matka Rovaniemeltä yöjunalta sujui mukavasti reilusti alle rajoitusten. Minne muilla oli kiire? Puoliltapäivin raajattiin tavaramme Pohjan Tytär -asuntoon. Lunta ja lunta, sitä riittää, lieneekö normaalia? Kahlasin melkein napasille asti lumessa, vein linnuille tuliasiksi ikivanhaan mäntyyn ruokintalaitteet, pähkinöitä ja talipalloja. Heti tuli kuhinalla tiaisia paikalle. Talitiaiset olivat tottuneen oloisesti pähkinöiden kimpussa, kuusi tiaista vaihdellen nokkimisvuoroaan. Paikalle löysivät myös lapintiaiset, enimmillään neljä yksilöä - olivat arkoja, selvästi aristivat talitiaisten läsnäoloa. Itseään raaputtava - "kirppuinen" orava kävi uteliaana paikalla, mutta raapimiselta ei joutanut nauttia lintujen antimista, lähti jonkin ajan päästä pois. Harakka myös oli huomannut ruokinnan, mutta ei vielä uskaltanut maistiaisille. Kuukkelia odottelen - ei näy. Ei myöskään pulmusia - olivat jo kuitenkin ennättäneet Sodankylän korkeudelle.
Lähdimme ensilumen hiihdolle. Voitelin sukset nollakelille, monot jalkaan ja menoksi. Teimme 3-4 kilometrin lenkin, välillä umpihangessa uusia Outaladun loma-asuntoja katsastamassa, sieltä komealle Saariselän hiihtouralle, kuitenkin Kiilopään majaa kohti. Kiilopäältä siirryimme kelkkauralle ja omalle asunnolle. Juuri sopiva lenkki, monen vuoden hiihtotauon jälkeen. Huomenna taas ladulle, ehkä Kiilopään etelärinteen poroerotukselle ja sieltä ties minne.On Se luonto kaunista, ikivanhaa mäntymetsää. Miettii kuinka kauan tämä säilyy. UKK-kansallispuisto pitää pintansa, alkaa tien toiselta puolelta ja päättyy Venäjän rajalle. Merikotka tervehti meitä tullessamme tänne, tuli suoraan kansallispuiston suunnasta - Vienanmereltäkö tullut - suuntasi kiertelevää lentoaan kohti tekoaltaita, siellä on muitakin nähty Porttipahdan padolla.
Aurinko on vielä ylhäällä, kello lähestyy ilta kahdeksaa. Valonsäteet siroavat hienoisen lumensateen saattelemana linnunruokintamännyn oksiston läpi. Lintuja ei enää näy, ovat kaiketi jo hakeutuneet suojaan tulevaa yöpakkasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti