Sivakkaojalla sivakoitiin

Kiilopää 22.4.2008

Aamun aurinko oli ohuen pilviverhon takana, pientä pakkasta piteli, joten ihan kelvollinen päivä tulossa. Linnut olivat verottaneet jo tuntuvasti pähkinöitä ja talipalloja siitä, kun aloitin ruokinnan. Koko ajan riittää joku lintu, tavallisesti kahdesta kolmeen talitiaista ja pari lapintiaista. Oravat ovat jälkeen kilpasilla vastakkaisessa koivikossa.

Menemme aamiaiselle. Siellä riitti hälinää - edellisenä iltana oli tullut bussillinen tamperelaisia leirikoululaisia.

Suunnittelimme päivän ohjelmaa; mennäkö Inariin saakka Siidaan tutustumaan vai jatkuuko hiihtoputkemme uudella reitillä? Inarin matka sai jäädä jonnekin tulevaisuuteen automatkan pituuden takia, joten valinta oli nyt Ruijan polun ikimäntymaisemat Kiiloselän alueella. Hiihdettäväksi tuli noin 13 kilometrin reitti, joka alkoi Sivakkaojan laaksosta Sivakkaojan laavulle, jonka kautta kulkee ikivanha Ruijan polun kauppareitti. Ruijan polkua pitkin reitti jatkui Nilanpään ja Kakslauttasen väliselle hiihtoreitille ja sitä pitkin Nilanpään poroerotukselle, jossa olimme jo sunnuntaina käyneet.

Kiilopään kautta kulkeva hiihtoreitti Sivakkaojaa myötäillen on kuin hiihtäjien "moottoritie": kaksi latu-uraa toisistaan tasan kolmen metrin välein ja välialue sivuttaisluistoa estävää uritettua ja tiiviiksi tamppautunutta luisteluhiihtoon sopivaa pintaa latukoneella tehtynä. Oli siinä hienoa sujutella, sukset vain ränniin ja vähän vauhtia sauvoilla. Pian olimme jo Sivakkaojan laavulla. Siellä vanhempi pariskunta jo viritteli makkaranpaistonuotiota. Muutamia kuvia näppäilin ojan meandereista ja lumikasautumista.

Erkanimme valtaturismin reitiltä Ruijan polun merkiksi ajetulle vanhalle kelkkauralle. Uusi lumi oli peittänyt kelkkauran, mutta onneksemme lumenpinta oli kovaa ja meille sopivaa latupohjaa. Vilkaisu karttaan ja totesimme olevamme oikealle reitillä. Ruijan polun ikivanhat puuristimerkit olivat matkaohjeena; niitä oli juuri sen verran, että aina oli näkyvissä seuraava merkki, kun edellisen oli ohittanut. Kulkemamme Ruijan polun reitin varren Kiiloselkä on todella ikivanhaa harvahkoa mäntymetsää, jossa lähes kaikki männyt ovat kilpikaarnaisia ja useat jo pystyyn keloutuneita. Puissa voi havaita metsäpalon jälkiä, mutta kookkaina puina ilmeisen kestäviä ohitse menevän tulen käsittelylle.

Kiiloselän alueen eläimistö näyttää olevan kovin niukkaa. Ainoa eläväinen oli havaintona todella mieluisa kookas ukkometso, joka meidän häiritsemänä lähti lentoon lähipuusta. Olimme jo lähellä havainneet tuoreet metson yöpymisen jälkeen jättämät jätökset ja lumella kävelemisen jälkiä, joten osasimme jo odottaa kyseistä metsohavaintoa. Yöllisen uuden lumen pinnalla oli runsaasti eri eläinten tassujen jälkiä. Oli oravan, jäniksen, ketun ja mahdollisesti myös ahman tai ilveksen jälkiä. Ikuistimme jälkiä myös digikuviksi, jotta saisimme myöhemmin varmuuden tunnistuksellemme. Todella hienoa ja ainutlaatuista aluetta tämä Kiiloselän aihkimäntymetsä. Viimesyyskuinen käynti täällä ei pettänyt nyt talvellakaan. Olisi hienoa vaeltaa koko Ruijan polun reitti Sompion Nattasilta alkaen määränpäänä Saariselkä, joka on tämä suojeltu reitin osuus näinä päivinä, eli vain murto-osuus koko Perämeren ja Jäämeren välisestä vanhasta kauppareitistä. Ehkä joskus sen teen?

Ruijan polun maisemista hiihto sujui jo tottuneesti Nilanpään kautta Kiilopään asunnollemme. Aikaa saimme kulutettua kolmisen tuntia, mutta varmasti tiivistetyssä muodossa.

Lintujen ruokinta sai iltapäivällä uuden vieraan, kun paikalle lehahti komea koiras käpytikka. Tikka tyytyi vain keräilemään ruokinnan alle pudonneita pähkinänmurusia. Ei siis vielä käynyt talipallojen kimppuun. Jos näin käy, niin silloin tulee tiaisille köyhät ajat, kun tikka nokallaan murjoo talipallot entisiksi palloiksi. Katsotaan kuinka käy?

Taivas on käynyt harmaaseen pilveen, ei näy nyt komeata auringonlaskua keittiöömme. Onko tämä ilta poikkeus?