Päivä kuten eilinen; aurinkoa, upeita maisemia ja niukalti lintuja.
Suuntasimme hiihtoretkemme nyt tietoisesti hiukan lyhyemmälle reitille. Reitti on ehkä hiukan huono ilmaisu, kun mennään koskematonta hangenpintaa tunturinlaelta toiselle. Auringon kimaltaessa jäisellä hangella suuntasimme reittimme Ahopäiden huippujen kautta takaisin Kiilopään majalle. Kartan mukaan yksi huippu on nimetty "Ahopäät" nimellä, mutta vieressä avautuu useampia paljakkahuippuja, joille ei nimeä löydy. Huippujen sylistä alkaa useita kuruja kohti Rumakurun kanjonia. Joidenkin kurujen törmillä oli havaittavissa jo keväisiä lumivyöryn merkkejä, joten niiden reunoille ei ollut menemistä. Poroja oli joitakin kaivamassa kovettunutta hangenpintaa löytäen ehkä riekonmarjaa tai jäkälää. Kovin oli niukat tarjonnat niissä kaivuupaikoissa.
Palasimme kaksi ja puolituntiselta, yhteensä kymmenkilometriseltä, hiintoreissulta asunnollemme - oli jo keskipäivä ja lämpötila oli noussut plussalle.
Lintujen ruokinnalla riitti edelleen kävijöitä, tavanomaiset kuusi talitiasta ja pari lapintiaista. Nyt myös uutena lajina pari urpiaista. Kolme talvipukuista oravaa kisaili kauempana koivikkorinteessä - ovat kovin arkoja täällä verrattuna kaupunkilaisoraviin. Harakka käy silloin tällöin ruokintamännyn oksistossa, mutta ei uskalla ruokinnalle.Iltapäivällä teemme suunnitellun Saariselän käynnin autolla, hankimme hiukan lisäruokaa jääkaappiimme. Palattuamme toteutan pienimuotoisen digikuvaussession jalustaa käyttäen ja yritän saada lapintiaisesta onnistuneita kuvia kuvapankkiini. En ollut tyytyväinen tuloksiini. Onneksi ruokintapaikka on jo tuttu paikka tiaisille, joten eiköhän vielä kuvaukset onnistu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti