Päivä oli jo alkanut - talitiaiset hyörivät ruokinnalla kahdeksan maissa täydessä aamuauringon paisteessa. Pakkasta oli viitisen astetta. Taitaa tulla taas aurinkoinen hieno päivä. Valmistaudumme hiihtoretkelle. Käymme Kiilopään majan runsaalla aamiaisella. Kilometrin aamukävely virkistää ja herättää. Pitää laittaa aurinkolasit silmille.
Suksille annetaan viimeinen voitelu ennen matkaa, hyvin se auttaa. Suuntaamme matkamme Kiilopään takaisen Nilanpään länsirinteen poroerotuspaikalle. Suunnittelemme matkamme yksityiskohdat. Taitaa tulla pitkä lenkki; ajatuksemme viivähtivät viimesyyskuisessa vaelluksessa täältä Nilanpään yli Aurinkokurulle ja sieltä Luulammen kautta takaisin Kiilopään majalle. Nyt ei sentään kiivetä tai paremminkin lykkitä Rautupään huipulle. Siellä ei kuitenkaan nähtäisi vielä pulmusta, joka viimeksi oli jättäytynyt sinne meidän iloksemme.
Aurinkokurun pohjoispuolen ylärinteen reunaa myöten sujuttelimme alas Luulammen ja Rautulammen väliselle reitille. Tulihan siinä sujuttelussa kokeiltua takaliston kestävyyttä pakkaskovalla hangella. Hyvinhän siinä meni. Alkaa jo jaloissa tuntua; rakko varmaan kantapäässä, jatkamme sinnikkäästi Luulammen majalle.
Luulammen majalla on melkoinen tunku. Mistä lieneekin nämä hiihtäjät tulleet - toinen toistaan menevämmissä varusteissa; mainospainatusten joukossa näytti lukevan myös Lammin Säkiä, muistoja tuova paikka! Taitaa moni etelän kilpahiihtäjä hakeutuneen tänne paremmille lumikeleille. Eihän sitä lunta oikein etelästä tänä talvena löytynyt. Paikkasin kantapääni - munkkikahvin ja limun jälkeen taas matkaan.
Kiilopään opasavusteinen ryhmä avasi meille uuden ladun jo edellä runsas varttitunti sitten. Kiitimme ja lähdimme perään. Arvasimme, että tämä ura on meille sopivan loiva, niin ylöspäin Kiilopään itäharjanteen yli, kuin myös alas Kiilopään majaa kohti ja asunnolle. Päätin ottaa myös kameran esille, ensin otos Luulammen majasta alhaalla jokilaaksossa ja jatkossa lumisia maisemia, niiden erityispiirteistä ja muutamia riekonjälkiä. Mitenhän onnistuivat, kun tuo aurinko niin kovin paistaa! No tulihan niistä nyt sentään jotain, ehkä hyvän kameran ja linssin ansiosta.Takaisin asunnolle saavuimme neljän tunnin taivalluksen palkaksi ja noin 17 kilometrin mittarilukemalla. Mittaus perustui Oziexplorerin mainioon ohjelmaan ja siihen kalibroidun mittalaitoksen tarkkaan maastokarttaan. Gepsin ja Ipaq 5550 -kämmenkoneen yhteispalvelua en tohtinut nyt matkalla käyttää, kun oli käsillä muutakin tekemistä.
Linnut tervehtivät paluutamme, nyt myös viherpeippo oli ilmestynyt ruokinnalle. Muita vähälukuisia päivän lintuja olivat muutamat korpit laajalla tunturialueella, matkalla ties mistä ja minne. Tulivat varmaan joltain poron raadolta, josta sain vihiä löytämälläni tuoreella verisellä poronnahan palalla. Tuuli oli varmaan lennättänyt sen kohti Aurinkokurun rinteen koivikkoa. Elävinä poroja onneksi näimme Kiilopään itärinteen tuulen paljastamilla kukkuloilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti